lauantai 14. lokakuuta 2017

Tiirismaan Pirunpesä

Yllätyin miten paljon metsää ja luonnonsuojelualueita Lahden ympäristössä on. Löytyipä ihan läheltä kaupunkia karpalosuokin joka oli punaisenaan karpaloita.

Sadekuurojen välissä lähdimme katsomaan Tiirismaan Pirunpesää. Sinnekin on lyhyt matka, alle kymmenen kilometriä kaupungin keskustasta.


Sammalpeitteisen kurun pohjalta keräsimme suppilovahveroita.


Pirunpesän rotko on ollut matkailunähtävyys jo 1800-luvulla. Se on muodostunut jääkauden lopulla syntyneestä jääjärvestä, jonka sulamisvedet ovat purkautuneet Pirunpesän kohdalla. Kun laskeutuu polkua pienen lammikon reunalle, ja näkee ensi kerran sen takana pystysuorana kohoavat kalliot, ei voi kuin huokailla ihmetyksestä.






Nousemme kivien välissä pujottelevaa polkua ylös kalliojyrkänteen juurelle.






Valtava kivipaasi on joskus irronnut kallioista.


Sateen jälkeen kivet ovat hyvin liukkaita. Askeleet on harkittava tarkkaan, varsinkin jyrkissä nousuissa.




Ylempänä olevalta pieneltä tasanteelta pääsee kurkistamaan kapeaan rotkoon joka näyttää jatkuvan pitkälle. Alas rotkon pohjallekin varmaan pääsisi, mutta siihen tarvittaisiin apuvälineitä, köyttä tai tikkaita.






Nousemme kallion laelle, josta pääsee kiertämään rotkon toiseen päähän. Sieltä on helppo kulkea rotkon pohjaa pitkin katsomaan Pirunpesää toisesta suunnasta.


Rotkon pohjalla virtaa puro. Kallioseinät vahvistavat puron kohinan äänet.


Vesi tulee maan alta rotkon yläosassa.






Kallion päällä on ihan tasaista. Rotko on niin kapea, että sitä ei edes huomaa kauempaa katsoen. Vaarallinen paikka pimeällä.

20 kommenttia:

  1. Onpas upea paikka! Tuolla ei juosta, vaan askelletaan varovaisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntsan erämaassa on Jalanloukkausvaarat. Tämä Pirunpesä voisi olla nimetty samoin.

      Poista
  2. Hei seita! Tämähän olikin hieno paikka. Kiitos vinkistä!
    t.Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Todella kiehtova kohde. Ihania kivikoita ja kauniit rinteet!

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Hienon paikan olet taas löytänyt. Kiitos esittelystä. 👵

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli paikallisopas, joten tällä kertaa ei tarvinnut nähdä vaivaa kohteiden etsinnässä.

      Poista
  5. Kyllä on vaikuttavan näköistä Pirunpesän maisemissa. Osuva nimi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karttapaikan mukaan Suomessa on 469 paikannimeä jossa esiintyy sana Piru tai Pirun. Olisi haastetta käydä tutkimassa ne kaikki.

      Poista
  6. Pirunpesälle meni hiihtolatu aikoinaan. Patikoinutkin olen sinne nuoruudessa lukuisia kertoja. Voi että sait hyvät muistot mieleen. Hienot kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maastomerkinnöistä päätellen saattaa nykyisinkin kulkea latu siinä lähellä.

      Poista
  7. Tarunomaista kaunista maisemaa.
    Upeaa sammalikkoa.

    Siellä saa varoa ettei nilkka muljahda kun sammaleet kivien päällä ja kivetkin ovat märkiä.
    Toki tilanteeseen sopivilla jalkineilla on turvallista astella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sammal- ja jäkäläpäällysteiset kivet olivat vaarallisen liukkaita.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Olisi varmaan hieno paikka talvellakin jos vain uskaltaisi kulkea lumen ja jään peittämässä louhukossa.

      Poista
  9. Aivan ihmeellinen paikka. En ole tiennyt tästä ollenkaan. Miten ihmeessä tiedät näistä kohteista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taitaa olla sukuvikana luuhata metsissä. Tytär on muuttanut Lahteen ja on jo muutaman kuukauden aikana ehtinyt tutustua moniin kaupungin ympäristön retkikohteisiin.

      Poista