perjantai 21. heinäkuuta 2017

Sorsaveden Naturamelonta

Kotalahden kylätoimikunta kutsui Sorsaveden Naturamelontaan. Tapahtuma järjestettiin Suomi 100-juhlavuoden kunniaksi. On varmaan ensimmäinen paikallisvoimin järjestetty melontatapahtuma Sorsavedellä. Mutta aiemminkin Sorsavedellä on melottu suurella joukolla. Suomi Meloo-viesti on kulkenut pari kertaa Sorsavedellä, viimeksi vuonna 2003.

Perustietoa Sorsavedestä tapahtumakutsusta lainattuna:
Sorsaveden Natura-alue perustettiin 1990-luvun lopulla. Se on pinta-alaltaan n. 5200 hehtaaria ja valtaosa alueesta kuuluu rantojensuojeluohjelmaan. Sorsaveden vedenlaatu on lähes luonnontilainen ja sillä on erityinen merkitys linnuston, boreaalisten luonnonmetsien ja kallioluonnon suojelulle. Rantaviivaa Sorsavedellä on n. 400 km ja järven keskisyvyys on vajaat 10 metriä syvimmän kohdan ollessa n. 60 metriä. Saaria Sorsavedessä on 486 kappaletta  ja niiden yhteispinta-ala on 1257 hehtaaria.

Melonta alkoi Laitilanniemestä. Se sijaitsee minun melontatukikohdastani katsoen järven takarannalla. Kuljetusmatkaa aloituspaikkaan olisi tietä pitkin tullut noin 60 kilometriä. Siksi osallistuin melontaan vain osittain, melomalla ensin Laajalahteen, melojien tauko- ja kahvittelupaikkaan.







Tässä viedään kymmenen litran kattilaa Laajalahteen, että saadaan keitettyä melojille kahvivettä. Koska kymppilitrainen kattila ei oikein mahdu kajakkiin, meidän perheen kalastajat tulivat apuun ja kävivät laittamassa nuotiotulet ja kattilan tulille.


Siinä sitä kahvivettä kiehuu melojia odotellessa.


Melojat tulee. Laitilanniemen rannasta oli lähtenyt matkaan yli kaksikymmentä kajakkia, olipa yksi kanoottikin joukossa. Kallan Melojat huolehti melontaosuuksien järjestelyistä, johtokajakissa Kallan melojien ylimelamies Matti Ahonen.


Pian päästiinkin jo kahvittelemaan ja makkaraa paistamaan.




Matka jatkui koukkauksella Kilpikoskelle. Onhan se hyvä käydä toteamassa, että Kilpikoskea voi hyvin meloa myös vastavirtaan. Kilpikosken laavukin tuli paikallistettua samalla.


Vähän suurempiakin vesikulkuneuvoja oli liikkeellä.




Järjestäjät olivat tainneet tilata parhaan mahdollisen melontasään; pilvipoutaa, väliin auringonpilkahduksia ja vähän tuultakin.




Kajakit Havukan kallion maisemassa.






Saatiin viestiä, että rantakala on valmiina Koholahden kodalla. Niinpä käännyttiin Mustalahteen ja siitä Hakoselän ja Kohoselän länsilaitaa Koholahdelle.




Oikeassa rantakalassa on vain muikkua ja voilientä sipulilla höystettynä. Olipa hyvää.


Rantakalan lisäksi kylätoimikunnan rouvat tarjoilivat voileipää, kahvia ja pullaa. Näillä eväillä jaksoikin hyvin loppumatkan.


Minä lähdin kodalta omia reittejä kohti mökkirantaa muun seurueen suunnatessa lähtöpaikkaan Laitilanniemelle. Taisipa jotkut lähteä Sorsakosken suuntaankin.


Kotimatkalla kohtasin joutsenperheen. Nopeasti joutsenemo luotsasi poikasensa heinikon piiloihin.

Itse se jäi tähystämään tilannetta.


Mökillä odotti sauna ja tuoksuva koivuvasta. Kolmenkymmenen melontakilometrin jälkeen olikin kunnon löylyt tarpeen.


tiistai 18. heinäkuuta 2017

Piennarkukkia

Lastenhoitotehtävien välissä jäi muutama tunti aikaa viettää Pieksämäen seudulla. Siispä kamerakalusto mukaan ja kasviretkelle. Olen aikaisempina vuosina löytänyt kesä-heinäkuun vaihteessa Pieksämäki-Varkaus tien pientareilta monia harvinaisia kukkia. Vähän arvelutti, onko niittokoneet jo ehtineet käydä ajamassa pientareet sileiksi kun ollan jo heinäkuun puolivälissä. Osittain tien varsia olikin jo niitetty, mutta harvinaisten kukkien alueet olivat niittämättä ja kasvit kukoistivat. Tästä kiitos tienvarsihuollosta päättäville.


Ketoneilikka on viime vuosina harvinaistunut. Siksi punaisena mattona leviävät ketoneilikat ilahduttavat erityisesti.


Maariankämmekkää on tien varrella runsaasti.


Valkolehdokkiakin löytyy tänä kesänä tavallista enemmän.








Harvinaisempi kirkiruoho vasta availee kukintoaan.


Metsäimarre puskee kasvustonsa kallion raosta.


Muutama vuosi sitten löysin enimmäistä kertaa tien varren metsänätkelmäesiintymän. Se on hieman levinnyt vuosien aikana. Kukinta on vasta alussa. Viikon päästä tien varsi kukkii komeasti.




Kelta-apila on ketoneilikan tavoin harvainaistumassa. Pientareen pieni esiintymä näyttää ainakin tänä kesänä voivan hyvin.


Uutena tienvarsilöytönä on keltamaksaruoho.


Pieksämäen hietaneilikkaesiintymä ei ole ihan tien pientareella mutta tien varrella kuitenkin. Viime vuonna hietaneilikat kukkivat juhannuksen aikaan, nyt heinäkuun puolivälissä ovat vielä kukassa. Ja voi sitä tuoksua! Tuulessakin tuoksu tuntuu voimakkaana. Ihana kukka, kaunis ja tuoksuva.







Toinenkin ihanuus löytyy pieneltä suolaikulta. Olen jo menossa autolle, kun päätän vielä käydä kurkkaamassa suon laidan runsasta maariankämmekkäkasvustoa. Siellä täysin valkoinen maariankämmekän kukinto nostaa päänsä ylimmäksi. Varren korkeus noin 60 senttiä ja kukkakin noin 15 sentin pituinen. Kun maariankämmekän lehdet ovat yleensä pilkulliset, niin tämän kasvin lehdet ovat täysin vihreät ilman täpliä. Maariankämmekkään viittaa vain kukan muoto ja kukan ja lehtien kiinnittyminen varteen. Maariankämmeköiden suku on monimuotoinen. Ei välttämättä miellä violetinpunaista tummapilkkulehtistä maariankämmekkää ja täysvalkoista pilkutonta samaksi lajiksi.



tiistai 11. heinäkuuta 2017

Aamu Myllykoskella

Pienellä Karhunkierroksella on usein parhaaseen loma-aikaan niin ruuhkaista, että joutuu jonottamaan päästäkseen ylittämään riippusiltoja. Jonotukselta välttyy kun lähtee liikkeelle varhaisena aamuna, tai oikeastaan aamuyönä. Siinä sivussa voi kulkea raikkaassa ilmassa ilman häiritseviä hyönteisiä, tuntea metsän tuoksut ja ihmetellä ihan oudosta suunnasta tulevia auringonsäteitä.


Neljän aikaan aamulla aurinko paistaa suoraan koillisesta. Pian auringon valo leikkii kosken kuohujen yllä.














Kuljen ihan hiljaa myllytuvan ohi kosken yläpuoliselle kalliolle. Tähän aikaan vuodesta on suuri todennäköisyys, että tuvassa nukutaan. Myllykoski ei ole ihan ison Karhunkierroksen varrella, mutta retkeilijä saattaa poiketa Myllykoskellekin, koska se on vain puolen kilometrin päässä reitiltä.






Aamuinen kävelyni jatkuu tikankonttien luo. On aina yhtä ihmeellistä löytää nuo komeat kukat metsän piiloista.


Harvinainen keltainen tikankontti kukkii tänä vuonna erityisen runsaasti. Uusi kokokeltainen kukkaryhmäkin löytyy lähistöltä.










Varjoisimpien paikkojen kukinta on vasta alkamassa.


Tänä kesänä olen löytänyt paljon tikankonttikaksosia.


Pikkuisen kosteikon pohja metsän keskellä vilkkuu valkoisenaan pieniä valkoyökönlehtiä.


Vielä kerran tikankontit. Tämä on viimeinen kohtaamisemme tänä kesänä.


Aamuinen kävely päättyy suopursujen tuoksuun.


Seitablogi lomailee viikon verran. Mummoilutehtävät kutsuvat.