lauantai 9. heinäkuuta 2016

Kukkien Kuusamo

Muutaman päivän pysähdyksellä Kuusamossa kiirehdin kartoittaman tämän hetken kukkatilanteen. Yllättäen tummaneidonvaippa oli ehtinyt jo kukkavaiheeseen. Yleensä se kukkii Kuusamossa vasta heinäkuun puolenvälin jälkeen. Tuulinen ja aurinkoinen sää ei ollut paras mahdollinen kukkakuvaukseen, mutta nyt ei ollut mahdollisuutta odotella tyyntä säätä ja parempia valoja.






Kärpäsen ilmestyminen ja terävyysalueelle asettuminen oli vahinko.


Tummaneidonvaippaa kapealla terävyysalueella ylhäältä käsin.


Ihana ajuruoho kukkii Oulankajokivarressa. Tuoksukin tuntuu kun painaa päänsä sen lähelle.


Ruusun tuoksu sen sijaan tuntuu vahvana. Oulankajokivarressa on paljon metsäruusua, joka on parhaassa kukassa juuri nyt.


Rantatädykkeet vasta aloittelevat kukintaa.


Oulangalla ollessa on aina käytävä kulkemassa Kiutakönkään rantaa. Heinäkuun kauniina päivänä siellä oli paljon muitakin kulkijoita. Kävijämäärää varmaan lisää myös Oulangan luontofestarit. Oulangan kansallispuiston 60-vuotisjuhlaviikolla Oulangan luontokeskuksella ja Sallan puolella olevalla Karhunkierroksen luontokeskuksella on runsaasti järjestettyä ohjelmaa.












Kuusamon tienvarsien erikoisuus on tataarikohokki. Yritin pysäyttää tuulessa vipattavat varret kuvaan.




Koska tummaneidonvaippa kukki, niin arvelin pohjansinivalvatinkin jo olevan kukassa. Löysin kuitenkin vain nupulla olevia kukintoja ja porojen syömiä kukkavarsia.


Tämäkin kukka on löydetty tien pientareelta. Koristeellinen pulskaneilikka kaunistaa tienreunaa ja tuoksukin tuntuu.






Uskaltauduin suolle hellepäivänä. Myöhemmin selvisi, että  juuri silloin oli Kuusamossa mitattu kesän lämpöennätys, 28,8 astetta. Ei siis ihme, että suolla tuli hiki. Tämän isotalvikin löysin suon laidalta.


Kämmeköiden aika on ohi. Etsin pitkään ennen kuin löysin tämän ainoan kukkivan kämmekän. Pilkulliset lehdet molemmin puolin ja kukkien muoto, veripunakämmekkä, luulisin.



6 kommenttia:

  1. Hennon kauniita kukkia ja mikä koski!

    VastaaPoista
  2. Hienoja kukkia! Yhdeksäs kuva on jylhän kaunis!

    VastaaPoista
  3. Erikoisia ja outoja kukkia. Pulskaneilikan ole joskus onnistunut näkemään lapissa.

    VastaaPoista
  4. Kauniita koskimaisemia!

    VastaaPoista
  5. Kauniit kukkaset olet taas kamerallasi tallentanut! Terveisin kämmekkäfani :)

    VastaaPoista