lauantai 13. kesäkuuta 2015

Keskiyön aurinko Riisitunturilla

Koillismaalla ja Etelä-Lapissakin on alkanut yöttömän yön aika. Riisitunturin seudulla aurinko ei enää laskenut 10.6. Aurinko on taivaalla koko ajan 3.7. saakka. Eri asia sitten on miten se sattuu näkymään. Tuulisen ja kylmän sään lisäksi on viime aikoina ollut myös melko pilvistä. Lauantain vastaiseksi yöksi Foreca lupasi Riisitunturille melkein selkeää ja Ilmatieteenlaitos pilvistä ja sadetta. Optimistisena uskoin Forecaa ja suuntasimme iltamyöhään Riisitunturia kohti.

Jo matkalla huomasi, että Ilmatieteen laitoksen ennuste on oikeassa. Pilvikerros levittäytyi joka puolelle taivasta. Kun matkaan oli lähdetty, niin päätimme kuitenkin kiertää Riisin rääpäsyn.

Lähellä Riisitunturin lakea alkoi sade. Pohjoisen suunnalla oli ihan pientä rakoa pilvessä ja siltähän se aurinkokin pilkisti. Pysähdyimme laelle siksi aikaa, että otin tästä ihmeestä muutaman kuvan. Jatkoimme kohti Riisitunturin tupaa. Satoi edelleen, joten ensimmäistä kertaa ohitimme Ikkunalammen näköalapenkin pysähtymättä.


Riisitunturin tunnelmallisessa autiotuvassa tee ja voileivät maistuivat odotellessa sateen taukoamista.


Sade harveni sen verran, että lähdettiin jatkaaan matkaa kohti pysäköintipaikkaa. Matkanteko katkesi heti alkuunsa, kun satuimme vilkaisemaan taaksepäin. Pikku Riisitunturin yllä oli vaaleanpunainen pilvi ja pilven raosta heijastui viereisen Riisitunturin laelle punertavaa valoa.



Taivaan sinipunasävyt heijastelivat myös tunturin rinteen pikku lammikoiden pintaan.

Kesäajassa keskiyön auringon hetki on kello yhden aikaan. Juuri silloin taivaanrannan pilvikerrokseen repesi aukko ja taivaan väri vahvistuivat. Olimme Riisitunturin ja Pikku Riisitunturin välisessä notkossa, joten aurinko jäi piiloon Pikku Riisin taakse. Ehtisinkö ajoissa Riisitunturin laelle näkemään keskiyön auringon. Päätin yrittää. Retkikaveri lähti polua kohti parkkipaikkaa ja minä lähdin kiipeämään suorinta reittiä tunturin rinnettä ylös.

Hyvin ehdin aurinkonäytökseen. Kapea aukko taivaanrannalla oli juuri auringon kohdalla. Sateen jälkeen nousi tunturien välisestä notkosta sumua, jonka läpi auringonsäteet siilautuivat. Tummat pilvet, sumu ja kapeasta raosta taivaanrannalta säteilevä keskiyön aurinko. En ole koskaan ennen nähnyt vastaavaa, enkä ehkä koskaan tule näkemäänkään. Maisema oli epätodellisen kaunis.















Näytös loppui, kun paksu pilvikerros alkoi hivuttautua auringon eteen. Viimeiset valot olivat vahvimmat ja vaikuttavimmat.





9 kommenttia:

  1. Kaunista on Suomen suvi parhaimmillaan. Upeita kuvia!

    VastaaPoista
  2. Vaikuttavat kuvat. Onnekas, kun sait hetket Riisitunturilla kokea.

    VastaaPoista
  3. Tuokin on kokemus, joka meikäläiseltä puuttuu - nähdä koko yö aurinko taivaalla. No, onhan se täälläkin, melkein siis, ainakin valveillaoloajan.. hih.
    Mahtavan upeat kuvat.

    VastaaPoista
  4. Olet kyllä niin omalla alueellasi noitten taivaan värien kuvaamisen kanssa ( olet kyllä muissakin asioissa, en sitä tarkoita )!
    Ihailen!

    VastaaPoista
  5. Huikeat kuvat!
    Aivan mielettömät...

    Kaikista ihanista kuvista kuvat 5,11 ja 16 ovat vielä ylitse muiden minun silmissäni :-) Kiitos!

    VastaaPoista
  6. Sinua lykästi todella keskiyön auringon suhteen. Toki noiden kauniiden kuvien eteen näit vaivaakin. Hyvin se palkittiin.

    VastaaPoista
  7. Huikean kaunista Riisiä, Lapin kultaa. Kiitos, kun jaoit kokemasi kauniit hetket kanssamme

    VastaaPoista