keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kalliojärvi ja Kiutajärvi

Liikasenvaarantien varrella, vähän ennen Oulangan kansallispuiston rajaa, on tien varrella viitat Kalliojärvelle ja Kiutajärvelle. Nämä parin kilometrin pituiset järvet ovat kansallispuistoon kuuluvan Kiutavaaran eteläpuolella. Usein olen aikonut käydä tutustumassa noihin järviin, mutta aina on matka jatkunut Kiutakönkäälle tai Oulankajoelle. Monen päivän sateen tauottua hetkeksi kävimme katsomassa mitä Mäkäräahon tien varrelta löytyy.

Kalliojärven rannalla on nimensä mukaisesti kalliota. Järvi on lähes erämainen, itärannalla on kalamaja ja laavu.

Lunta ehti tulla lähes kymmenen sentin kerros. Sulaneet lumet ovat nyt ohuena kerroksena jäätyneen järven pinnalla. Vaikka tuuli on voimakas, niin veden pinta on tyyni ja heijastelee rantapuita.





Järven jääkansi on painunut sen verran veden painosta, että rantajään päällä ei ole vesikerrosta. Löydän rannan tuntumasta jäätyneitä ilmakuplia. Erikoisimmat ovat jäähän syntyneet reijät, luonnon muovaamat pilkkiavannot.










Matka jatkuu Kiutajärvelle, jonne saavumme sopivasti auringonlaskun aikaan. Järven takaa kohoava Kiutavaara värittyy punertavan iltapilven läpi tulevasta valosta. Tummat pilvet vaaran takana korostavat värejä lisää.





Järven länsipäässä on laavu. Joku on äskettäin lähtenyt tulilta, koska nuotion pohja savuaa vielä. Muutaman puun lisäyksellä makkaranpaistotulet roihuavat.



Dramaattisimmat valot ja värit ovat juuri ennen kuin aurinko häviää kokonaan metsän taakse.



4 kommenttia:

  1. Aiai .. taas oli huikeita heijastuksia ja maisemia. Mutta eniten viehätti epätavallisen kauniit ilmakuplat järven jäällä. Sait upeat kuvat niistä. Olisi olleet jo erillisen postauksenkin arvoiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma lukunsa olisi ollut noiden kuplien kuvaaminen. Liukkailla rantakivillä taiteilu ja polvillaan kurkottelu jään päälle olisivat myös olleet tilannekuvan paikka.

      Poista