keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Kotkansiipiä etsimässä

Äitienpäivän iltana lähdin katsomaan joko kotkansiipisaniaiset ovat nousseet.  Saaren eteläisen rannan tuntumassa on pieni lehtolaikku jossa kasvaa saniaisia. Meloin salmessa lähellä saaren rantaa etsien sopivaa maihinnousupaikkaa. Ohitin majavanpesän ja vähän matkaa siitä majavan kaataman puunrungon. Parikymmentä metriä rantaviivaa eteenpäin  löytyi sopiva paikka nousta maihin. Huomasin lähistöllä ensimmäiset kukkivat rentukat, joten keräsin kamerakaluston kajakista ja aloin kuvata niitä.  Salmessa alkoi kuulua läiskettä. Jatkoin rentukoiden kuvaamista. Läiskytys jatkui. Viimein käsitin että kajakin sijainti on majavan protestoinnin syy. Kävin siirtämässä kajakin vähän kauemmas majavan kaatamasta puusta. Läiskytys lakkasi. Olin siis parkkeerannut kajakin liian lähelle majavan työmaata.

Kotkansiipisaniaisten varret olivat jo parikymmensenttisiä. Lehdet olivat vielä piilossa varren suojassa ja kärkiosa rullalla. Juuri tuossa kasvunvaiheessa ne ovat mielestäni kauneimmillaan. Se on vähän sama asia kuin koivujen kevätvihreys juuri lehtien puhjettua. Sitä voi ihailla vain muutaman päivän.
Palasin kajakille ja meloin salmen läpi selälle päin. Majavaa ei näkynyt eikä kuulunut läiskettäkään.


Majava protestoi


Etkö jo usko, rauhanhäiritsijä!


Äitienpäivänä löytyivät ensimmäiset rentukat


rullalla





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti