perjantai 30. huhtikuuta 2010

Kevättä ja talvea

Pyhäjoen joutsenet

Aurinkoa odotellen Konttaisella



Ensimmäiset säteet


Myllykoski

Jyrävä víelä jääkannen alla

Huhtikuun viimeinen viikko Kuusamossa oli toisaalta keväinen, toisaalta talvinen. Kevättä oli aurinko, joka näyttäytyi useammin kuin sääennuste lupasi. Kevättä oli myös joutsenten huutelu sulissa virtapaikoissa ja jokien suulla. Talviselta tuntuivat pakkasaamut kun mittari näytti -12. Mutta hangenkelit olivat upeat. Lumikenkiä ei tarvittu kun aamuvarhaisella saattoi kävellä missä vaan ja hanki kantoi. Ja lunta tosiaan oli vielä paljon. Suksillakin olin liikkellä yhtenä aamuna kun lähdin asunnon takapihalta metsään ja sieltä oioin Munakan lammen rantoja kiertämään. Tiet olivat sulia ja kuivia joten pyöräiltyäkin tuli harrastettua joka päivä. Mukava lenkki näin pyöräilykauden alkuun oli kun kiersin Torankijärven ympäri. 
Eräänä aamuna lähdin aamuyöstä liikkeelle nähdäkseni auringon nousun.  Heräsin kolmelta, ajoin Konttaisen parkkipaikalle ja kiipesin vaaran laelle.  Ennen kuin aurinko ehti taivaanrannan yläpuolelle saattoi ihailla taivaan sinipunasävyjä. Sitten ilmestyivät ensimmäiset säteet jotka punasivat hangen ja puunrungot. Tuo taikahetki ei kestä kauan. Pian valo tasoittuu ja kirkastuu ja lumous katoaa.   


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti