sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Talven tuntua

Tänä viikonloppuna on ensimmäistä kertaa tuntunut siltä että kaamos on ohi ja valoisampaan ollaan menossa.  Työkiireiden ja pakkasen takia ei ole tullut paljon ulkoiltua mutta eilen ja tänään paikkasin liikunnan puutetta kaivamalla esiin potkukelkan ja lumikengät. Eilen potkukelkkailin kirpeässä 26 asteen pakkasessa Natulansaaren sillalta sillalle. Tien pinnalla oli kovaksi tamppaantunutta lunta joten kelkka kulki mukavasti. Tänä aamuna kahlailin lähimetsässä ilman lumikenkiä koska tiheässä metsässä oli vain parikymmentä senttiä lunta. Sen sijaan kaikki puut ja pensaatkin ovat saaneet runsaiden lumisateiden ansiosta paksun lumikerroksen oksilleen. Nouseva aurinko pilkisteli puiden lomasta kun kävelin talvisessa ihmemaassa. Kaunista!
Auringon laskiessa lähdin järvelle lumikengillä. Pakkanen oli lauhtunut aamun paristakymmenestä asteesta viitentoista asteeseen.  Ilmanalan muutos näkyi järvellä usvana.  Usva värjäsi myös maiseman pehmeän sinisin ja punaisin pastellivärein.  Kiersin Salonpäänniemen ja nousin rannalle josta oioin metsän läpi tielle.  Lumikenkämatkaa tuli pari kilometriä ja se olikin ihan riittävästi näin aloitukseksi.  Luulenpa että huomenaamulla voipi olla jalat vähän kipeät.

Voinsalmen sillan alla on vielä hiukan sulaa vettä




Talvipäivän valoa saaren rantapuissa


Järvimaisema peittyy usvaan





Talven ihmemaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti