lauantai 1. marraskuuta 2008

Marraskuun melontaretki






Marraskuun ensimmäinen päivä ja vielä täällä Itä-Suomessa lämpöasteita vaikka muualla Suomessa on jo satanut ensimmäiset lumet. Lähdin pyhäinpäivän aamuna melomaan Haukivedelle, suuntana Huusalo. Olin kesän aikana kiertänyt Huusalon monta kertaa mutta en vielä tarkemmin tutustunut saareen.
Aamu oli tyyni. Vähän kirkasta taivastakin pilkotti tummien pilvien välistä. Meloin Huusalon Pitkälahden pohjukkaan. Sieltä löytyi hyvä rantautumispaikka lahden pohjukasta kallion viereltä. Löysin helposti pikku lammelle joka on saaressa. Lammen rannat ovat soistuneet ja hyvin pehmeät. Lammen rannalta löytyi muutamia hyväkuntoisia kanttarelleja ja orakkaita.
Huusalossa on jyrkkiä kallioita ja mäennyppylöitä mutta niiden väliin sopii ihania kuusikkokuruja ja lehtomaisia metsiä. Ehdin kiertää vain pienen osan saarta. En ehkä näillä sulilla vesillä ehdi sinne uudelleen mutta ensi kesänä aioin tutustua saareen paremmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti