keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Tuntsan ruskaa

Syksyn toinen ruskamatka suuntautui Koillis-Lappiin, Naruskalle ja Tuntsalle. Mitä pohjoisemmaksi matka eteni, sitä heleämmäksi muuttui koivunlehtien keltainen väri ja punasävyiset juolukkamatot peittivät maata.




Pilvisyydestä huolimatta ruskan värit hehkuivat voimakkaana. Keltaisten koivujen lisäksi joukossa oli myös oranssi- ja punalehtisiä koivuja.


Rantimmaisen Aitatsivaaran laen avonaiselta kalliolta on komeat näkymät Aitatsivaaranjängälle.


Soita ja kosteikkoja väritti vaivaiskoivu.


Juolukkavarvukon värisoinnuttelua.


Ylimmäinen Nuoluskuru. Kurun pohjalla virtaavan Nuolusojan varrelta on kaivettu kultaa vielä 1990-luvulla.




Seuraavana aamuna oli myös pilvistä, mutta auringonnousun aikaan pilvikerros alkoi raottua idän suunnalla.


Pian aamurusko väritti Naruskajokea.






Pilvet väistyivät länteen ja aurinko pääsi valaisemaan jokirannan ruskapuita.









Eilen kuvaamani Aitatsivaaranjänkä kuvattuna alempaa Tuntsan tien varrelta ja tällä kertaa auringonvalossa. Pieni sateenkaarikin tuli kuviin, sen huomasin vasta kuvia kotona katsellessa.




Tämän paikan muistan jo parin vuosikymmenen takaa. Silloin näin ensimmäisen kerran tämän todella jyrkän rinnesuon. Luulin, että suon ylälaidalla olisi kuivaa, mutta niin vain kastelin kenkäni kun upposin hetteikköön. Rinnesuo on märkä ja upottava myös ylärinteessä.


Punaista, keltaista, oranssia, vihreää ja vielä pilkahdus taivaansineä. Tuntsan ruska on värikäs.


Soratietä riittää. Sallan kirkonkylästä matkaa Tuntsalle on yli sata kilometriä, josta soratietä suurin osa, yli 70 kilometriä.




Soppelanlampi lähellä Piimäkurun laavua.


Tuntsan pohjoisosassa tuuli oli jo alkanut riipiä koivuja paljaaksi.


Tuntsajoen latvat ovat Värriötunturin juurella, tästä noin kymmenen kilometriä ylävirtaan.


Peuratunturin (530 mpy) rinteillä näytti olevan punaista väriä, joka ei tosin näy kuvassa, riekonmarjaa luulisin.








Piimäkurun laavulla keitimme nokipannukahvit ja paistoimme makkarat.


Tienvarsi on kuin puistoistutus juolukkareunuksineen. Tuntsalla on paljon katajaa.


Juolukkapohjaista katajakangasta näytti jatkuvan silmänkantamattomiin.


Illalla kämppäsaunaa lämmittäessä tähyilyin taivaalle. Oli taas luvattu revontulia, mutta miten ne näkyisivät kun pilviä oli kerääntynyt.


Jo kymmenen aikaan illalla taivaalla loimusivat ensimmäiset revontulet. Ne kohosivat ylös taivaankannelle koronaksi, mutta pilviä oli niin paljon, että en saanut siitä kuvaa.


Kaukana keinovalojen ulottumattomissa tähtitaivas on kirkkain ja Linnunrata erottuu selvästi.


Puolenyön aikaan oli loppunäytöksen vuoro. Se olikin täydellinen lopetus tälle ruskamatkalle. Seuraava aamu valkeni pilvisenä, sateisena ja tuulisena. Oli uskomaton sattuma, että pääsimme näkemään Naruskan ja Tuntsan ruskan parhaassa mahdollisessa säässä.



sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Bassečohkajohkan putous

Suomen vesiputoukset-sivustolta löytyy esittelyt suurimmista ja kauneimmista suomalaisista vesiputouksista. Lähellä Karigasniemeä, ihan tien varrella kuohuva Bassečohkan putous ei ole niistä suurin eikä kaunein, mutta tuo pieni putous ympäristöineen, piilossa tunturikoivikon keskellä, on käymisen arvoinen. Kävelymatka on lyhyt, mutta ei ihan helppo. Varovaisuutta noudattaen se on kuitenkin suhteellisen hyvin saavutettavissa.

Bassečohkan putoukselle lähtee polku tienvarren levikkeeltä, noin 8,5 kilometriä Karigasniemeltä Inarin suuntaan. Levike on tien oikealla puolella Karigasniemeltä tullessa. Siitä sadan metrin päässä on Ailigasjängän poroerotukselle menevän tien risteys.

Retki putoukselle alkaa ryömimisellä poroaidan ali. Sitten laskeudutaan soraharjanteen päällä kulkevaa polkua alas noin 50 metriä. Siitä alkaa hankalin osuus, eli siirtyminen kosken rannalle pyöreiden, sileiksi hioutuneiden kivien keskelle jalkoja asetellen. Joka askeleella kivet muljuavat jalan alla. Rantapenkalle päästyä on vielä löydettävä pensaiden välistä aukkoja, josta putouksen pääsee näkemään ja kuvaamaan.


Putouksessa on kaksi suurempaa porrasta. Alempi porras on niin korkea, että alhaalta katsoen ylempää ei paljon näe.


Isommalla vesimäärällä putous olisi varmaan vielä vaikuttavampi. Kalliopinnasta voi päätellä, että vesi on jossain vaiheessa peittänyt kokonaan kallion.




Kiipeän alemman putouksen niskalle, pienelle kielekkeelle, josta on hyvin nähtävissä ylempi putous. Samalla pääsen itsekin kuvaan koska aurinko on takanani.


Alempi porras kuvattuna ylhäältä alaspäin.


Putouksen viertä kulkiessani tarkkailin vastarantaa. Näytti, että itärannan puolella olisi myös avoimia paikkoja kosken suuntaan. Palasin tielle, ja etsin poroaidasta sopivan alituskohdan maantiesillan toiselta puolen. Lasketuminen alas olikin huomattavasti helpompaa putouksen itäpuolelta, koska rinne oli loivempi ja sammaleen peittämä.


Esteettömimmät näkymät alemman putouksen portaalle on itään päin kääntyvän putouksen sisäkurvissa.








Tähän aikaan vuodesta väinönputken kukinnot koristavat jokirantoja.



Bassečohkajohka laskee Basijärveen, josta vedet kulkevat Basijokea Inarijokeen. Basijoessa on myös putous, mutta matka sinne on pitempi ja vaikeakulkuisempi, joten se retki sai jäädä toiseen kertaan.

Suomen Vesiputoukset-sivuston esittely, Bassečohkajohka