lauantai 14. lokakuuta 2017

Tiirismaan Pirunpesä

Yllätyin miten paljon metsää ja luonnonsuojelualueita Lahden ympäristössä on. Löytyipä ihan läheltä kaupunkia karpalosuokin joka oli punaisenaan karpaloita.

Sadekuurojen välissä lähdimme katsomaan Tiirismaan Pirunpesää. Sinnekin oli lyhyt matka, alle kymmenen kilometriä kaupungin keskustasta.


Sammalpeitteisen kurun pohjalta keräsimme suppilovahveroita.


Pirunpesän rotko on ollut matkailunähtävyys jo 1800-luvulla. Se on muodostunut jääkauden lopulla syntyneestä jääjärvestä, jonka sulamisvedet ovat purkautuneet Pirunpesän kohdalla. Kun laskeutuu polkua pienen lammikon reunalle, ja näkee ensi kerran sen takana pystysuorana kohoavat kalliot, ei voi kuin huokailla ihmetyksestä.






Nousemme kivien välissä pujottelevaa polkua ylös kalliojyrkänteen juurelle.






Valtava kivipaasi on joskus irronnut kallioista.


Sateen jälkeen kivet ovat hyvin liukkaita. Askeleet on harkittava tarkkaan, varsinkin jyrkissä nousuissa.




Ylempänä olevalta pieneltä tasanteelta pääsee kurkistamaan kapeaan rotkoon joka näyttää jatkuvan pitkälle. Alas rotkon pohjallekin varmaan pääsisi, mutta siihen tarvittaisiin apuvälineitä, köyttä tai tikkaita.






Nousemme kallion laelle, josta pääsee kiertämään rotkon toiseen päähän. Sieltä on helppo kulkea rotkon pohjaa pitkin katsomaan Pirunpesää toisesta suunnasta.


Rotkon pohjalla virtaa puro. Kallioseinät vahvistavat puron kohinan äänet.


Vesi tulee maan alta rotkon yläosassa.






Kallion päällä on ihan tasaista. Rotko on niin kapea, että sitä ei edes huomaa kauempaa katsoen. Vaarallinen paikka pimeällä.

tiistai 10. lokakuuta 2017

Kariniemen mäki ja Pikku-Vesijärven puisto

Lahti on tähän asti kuulunut paikkoihin, jossa olen ohikulkumatkalla poikennut vain nelostien varren kauppa- ja huoltoasemakeskittymässä. Nyt vietin muutamia päiviä ihan Lahden ydinkeskustassa; vanhan linja-autoaseman kulmilla.

Sää oli normaaliin lokakuun tapaan pilvinen ja sateinen, mutta osuipa sadekuurojen väliin sen verran poutaa, että pääsin tutustumaan lähialueisiin.
Keskustan ja sataman välissä on puistokaista, jossa urheilijoille pyhitetyn Kisapuiston lisäksi on Pikku-Vesijärveä ympäröivä puisto ja sen takaa nousevalla rinteellä Kariniemen puisto. Pikku-Vesijärven puisto on entisiä Lahden kartanon maita. Kartanossa on nykyisin Lahden historiallinen museo.


Kariniemen mäki nousee noin viisikymmentä metriä Vesijärven pintaa ylemmäs. Nyt mäen rinteellä hehkuvat ruskan värittämät lehtipuut. Alueella on puulajipuisto ja puulajipolku, jonka varrella on 41 erilaista puulajia.




Pieni kahvila on avoinna kesäaikaan.


Puistossa on todella vanhoja ja suuria lehtipuita kuten tämä hevoskastanja.


Kariniemen mäellä risteilee useita polkuja ja teitäkin. Lähden nousemaan mäen etelälaidalta kestopäällystietä, joka puomin jälkeen vaihtuu sorapintaiseksi.


Taiteilija Olavi Lanun (s.1925- k.2015) veistoksia on eri puolilla Kariniemen mäen länsirinnettä. Lanupuisto on valmistunut vuosina 1989-1992. Veistokset sulautuvat hyvin ympäröivään luontoon. Ensi vilkaisulla saattaa nähdä vain puunrungon tai kivilohkareen, mutta lähemmin tarkasteltuna veistoksista erottuu yksityiskohtia, kuten ihmishahmoja. Tässä Kierteinen puu vuodelta 1992.





"Iso kivi" on vuodelta 1991. Siinä on 37 tonnia betonia.


"Kaksi kiveä" on myös betonia, mutta veistos on ollut vuonna 1978 Venetsian biennaallessa esillä lasikuituversiona. Taiteilijan tyyli nimetä veistokset on hyvin yksinkertainen.


Yksityiskohta Rantakasa-teoksesta näyttää maatuvalta rankakasalta.


"Kanto" on sammaloituneena ihan oikean kannon näköinen. Taideteokset saavat sammaloitua, eli vuosi vuodelta ne sulautuvat yhä enemmän Kariniemen lehtometsään.





Suuren tervalepän oksa kaartuu Pikku-Vesijärven rannalla veden ylle.


Sorsien muodostelmauintia. Taustalla kohoaa Kariniemen mäki.




Hyppyrimäet on hyvä maanmerkki Lahden keskustassa.


Iltaisin Pikku-Vesijärven puistossa on vesiurkunäytös. Vesisuihkut tanssivat eri musiikkikappaleiden tahdissa. Loka-marraskuussa esitys on erityisen upea, koska silloin suihkut valaistaan värivalotehostein.






















video n. 100 megaa, minuutin pätkä Unkarilaista tanssia
video

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Jäähyväisiä

Lokakuu on lopullista irrottautumista kesästä. Se on myös luopumista monista kesäharrastuksista. Kuin lohdutuksena ja loppunäytöksenä luonto räväyttää viime hetken hehkun lehtipuihin ja pensaisiin. Sumusäästä huolimatta ruskan värit pomppaavat esiin harmauden keskellä.

Olin menossa pesemään venettä Sorsaveden rannalle. Tulihan se venekin puhtaaksi, mutta sumuinen järvi houkutteli vielä kerran tarttumaan airoihin ja soutamaan kohti näkymätöntä horisonttia.




Sumun keskellä yksityiskohdat erottuvat, kukka-asetelma Laajalahdessa.




Sorsaveden yksinäinen


Töyhtötukka







Korpipaatsaman syysväri on useimmiten keltainen. Saaren rantapuiden takaa pilkottaa kuitenkin hehkuvanpunainen paatsamapensas.


Pihlajanoksan kolme väriä.


Tällä koivikkorannalla kuulin puoli vuotta aiemmin kevään ensimmäisen peippojen konsertin. Silloin oli vielä lunta maassa ja järvi jäässä. Positiivisesti voisi ajatella, että nyt on enää kuusi kuukautta kun peipot laulavat taas.


Vene jää odottamaan ensi kesän seikkailuja.


Mökkitien yli kumartavassa metsälehmuksessa on vielä paljon vihreitä lehtiä.







Kajakkia en vielä laita talviteloille. Jospa vielä olisi aurinkoisia syyspäiviä ja tyyntä melontasäätä.




Jäähyväisiä jättävät hanhetkin. Meloessa en olisi niitä ehkä muuten huomannut, mutta niiden äänet kuuluivat jo kaukaa.


Sumuisena päivänä Valkeisenlammen takarantaa ei näy vaikka matkaa sinne on vain 300 metriä. Rantatien varrella on vielä värikkäitä kasveja ja pensaita.










Kallaveden lukion villiviiniseinä.


Kotipihan kallionauhuskin avasi lopulta kukkansa. Yhdessä jaloangervon kanssa ne lopettavat kesän kukkakauden.