maanantai 20. marraskuuta 2017

Ihana valo

Marraskuun aurinkopäivät on nopeasti laskettu. Siihen riittää yhden käden sormet. Parhaimmillaan Koillismaan marraskuu on pakkaspäiviä ja auringon matalaa valoa. Nyt on ollut enimmäkseen pilvistä. Kun sattuu lopulta hetki, että saa todistaa auringonnousua talveen koristautuneessa maisemassa, se on juhlahetki. 

Pehmeä pakkaslumi on tarttunut jokivarren puihin ja pensaisiin. Virran väreilyssä heijastelee auringonvalon värjäämien pilvien punerrus.


Karan laulu kuuluu joka puolelta jokirannoilta. Miten noin pienen linnun ääni kantaakin niin kauas.


Jokirannan metsä on lumettomana melko ikävännäköistä rääseikköä. Nyt lumi kaunistaa kuivat oksat ja risukon.


Ehdin ylävirran rannalle juuri ajoissa auringonnousun aikaan.


Suopursuilla on valkoinen kukinto kuin kesällä.


Lokakuun pakkasjakso ehti jo jäädyttää maata, mutta täällä jokivarressa maa ei ole ehtinyt jäätyä. Polulla jalan alla vesi tirskuu.


Kylmää ja lämmintä valoa


Takarannan neljä mustaa pistettä ovat pilkkijöitä, tuo optimistinen ja uppoamaton ihmislaji.








Alavirran rannat ovat olleet paremmin tuulilta suojassa, joten lumi on pysynyt koivujenkin oksilla.


Valo on jotenkin keväinen, kuin huhtikuussa. Pakkastakin on vain pari astetta.










Sinistä ja kultaa joen rannalla.







Näihin tunnelmiin sopii blogiystävä aimariin runo:

Talven aurinko
tekee matala kaarta.
Ei se lämmitä
mutta on niin odotettu,
ja tavattoman tervetullut. 

Aino Riihiaho: Kutsun muistot luokseni (julkaisija Mediapinta 2017)

torstai 16. marraskuuta 2017

Pyhävaara kahdesti

Kuusamon talvi ei ole paljoa edistynyt sitten viime käynnin. Kolmessa viikossa lumipeite ei ole lisääntynyt, onpa se tainnut sulaakin välillä. Mutta lunta sentään on ja mikä parasta, lumi narisee kengän alla eikä lotise, sen verran ilma on pakkasen puolella.

Kun lunta on 5-10 senttiä, ei vielä tarvita suksia eikä lumikenkiäkään. Kävelysauvat otan kuitenkin mukaan kun lähden nousemaan isolle Pyhävaaralle. Päivä on perusharmaa, niin kuin viime aikoina useimmiten on ollut. Edellisyönä satanut kevyt pakkaslumi on jäänyt puiden oksille, sekin osaltaan valaisee harmaata päivää.


Pehmeän lumen kuorruttamaa mustikkavarvukkoa polun varrella. Kuin pumpulipalloja olisi ripoteltu maastoon.


Näkyvyyttä ei ole kovin paljon Pyhävaaran päällä. Jyrkänteen reunalta alas katsoessa ei paikoin näy mitään muuta kuin pilveä.




Pyhäjärvi erottuu vähän sumun keskeltä. Järvi on eteläosastaan jäässä, mutta pohjoisosa on vielä sula.




Vanhan männyn runko piirtyy hyvin esiin valkoisen lumen keskeltä.




Ruka on tuolla jossain pilven takana.






Teetä ja voileipää näköalaravintolassa ennen kuin lähden laskeutumaan alas vaaralta.


Seuraavana päivänä pilvien lomasta näkyy aavistus aurinkoa. Koska Pyhävaaralle on nyt valmiiksi tallatut jäljet, niin päätän kulkea saman reitin uudellen. Valon olemassaolon huomaa vaikka aurinko ei suoraan valaisekaan suurten kuusten varjostamalla polulla.


Muitakin on liikkeellä lumisessa metsässä. Yht'äkkiä ihan läheltä lähtee suuri ukkometso rymisten lentoon. Voi olla, että me molemmat säikähdettiin yhtä paljon.


Näkyvyttä on enemmän eiliseen verrattuna. Jään ja sulan veden raja erottuu nyt hyvin.


Tuuli kuljettaa pilviä kovaa vauhtia. Koska pilvikerroksessa on aukkoja, pääsee aurinko aina väliin pilkahtamaan pilvien raosta ja antaa valoa järvelle.


Kaukana loistaa Valtavaaran luminen rinne.




Marraskuun auringonkierto on lyhyt ja kaari matala. Tässä aurinko ylimmillään puolenpäivän aikaan.




Hetken saan ihailla sinitaivasta lumisten oksien kehystämänä.









Tuuli työntää lisää pilviä lännen suunnalta. Lopuksi valo tihkuu vain kapeasta raosta Pyhäjärven pinnalle. Sitten pimenee. On aika lähteä hipsimään alas rinnettä.








lauantai 11. marraskuuta 2017

Revontulia kuutamolla

Kuluneella viikolla olisi ollut mahdollista nähdä näyttäviä revontulia...jos. Jos olisi ollut pilvetöntä ja jos olisin ollut oikeaan aikaan paikalla. Yritystä oli, kolmena iltana kävin tähyilemässä taivaalle ja sentään jotain jäi kameran kennolle. Ilmettä revontulimaisemaan toi vähenevä kuu, joka nousi taivalle samaan aikaan kun revontulet syttyivät.

Puutossalmella, lähellä lossin rantaa, avautuu esteetön näkymä laajalle Puutoselälle. On lumoavaa seurata kuun nousua taivaanrannan takaa revontulikaaren kehystämänä.


Luonnonvalojen lisäksi kuvaan tulevat laivaväylän merkkivalot ja taivaalle heijastuvat kaupungin valot.


Rissalan pojat, eli Rissalan lentotukikohdan harjoittelevat hävittäjälentäjät, piirtelevät taivaalle omia kuvioitaan.(viiru kuun yläpuolella)




Lossin ympäristö on valaistu aina pimeän aikaan. Etelärannan järviruo'ot loistavat katulamppujen valossa.


Kuun valo ja lossin valaistus häivyttävät revontulien näkymistä.


Kaari erottuu vielä, mutta länneltä alkaa siirtyä pilviä Puutosselän ylle.




Pohjois-Kallavedellä, parikymmentä kilometriä kaupungin keskustasta olevalla venerannalla on pimeämpää, mutta aina kun on taivaalla on vähänkin pilveä niihin heijastuu asutuskeskusten valoa.


Vaikka lämpötila on ollut jo muutaman päivän plussan puolella, on lahdella jäätä. Lokakuun loppupuolen pakkasjakso on jo ehtinyt jäädyttää muutaman sentin paksuisen jääkerroksen.


Pilvikerrokseen tulee aukko ja revontulten kiemurat loimuavat hetken aikaa komeasti.


Erikoinen tärinäraita revontulinauhassa. En ole moista ennen nähnyt.




Lopulta pilvet ahdistavat revontuliloimut piiloon.




Voi vain arvailla mitä pilvien takana tapahtuu.







Seuraavana iltana samalla paikalla on lähes selkeä tähtitaivas, mutta revontulista vain aavistus taivaanrannalla.




Vaikka kuu on pienentynyt jo lähes puolikkaaksi, se valaisee vielä maisemaa.






Myöhemmin illalla pohjoisen taivaalla erottuu matala revontulikaari. Olisi pitänyt malttaa odottaa, puolenyön aikaan taivaalla on ollut mahtavat revontulet, mutta minä olin silloin jo nukkumassa.