keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Suksilla ja luistimilla

Kuopio tarjosi alkuviikolla helsinkiläisille hiihtolomavieraillemme aurinkoisia laturetkiä ja jääratoja luisteluun. Muutaman päivän pakkanen oli kovettanut sekä ladut että jään hyvään kuntoon. Nyt sää on lauhtumassa, joten on pientä jännitystä millaisessa kelissä tulevan viikonlopun Ice Marathonin kilpailut käydään.

Hiihtoretkellä auringonpaisteessa Hiltulanlahden suunnalla.


Tiistaiaamuna Ice Marathonin stadionalueella on vielä rauhallista.

Hiljaista on jääradallakin. Tilanne muuttuu pian, sillä keskiviikkona ja torstaina koululaisluistelut tuovat radalle 6000-7000 nuorta luistelijaa. Vuosi sitten Ice Marathonille, kilpailuhin ja oheistapahtumiin, osallistui kaikkiaan lähes 13 000 luistelijaa.

Kuopion matkustajasatamasta voi kuntonsa ja taitonsa mukaan kiertää 1,2,4 ja 7,5 kilometrin luisteluradan. Viikonlopun pisin kilpailumatka on 200 kilometriä.




Jääradat kiertävät matkustajasatamassa ja pitemmät kierrokset Kuopionlahdella ja Itkonniemen edustalla.

Liikunnan iloa luistavalla jäällä.

Vasikkasaaren rantaan on tuotu "popup-laavu". Grillistä voi päätellä, että tässä myydään makkaraa viikonlopun tapahtuman aikaan.


Minäkin olin eilen ensimmäistä kertaa tänä talvena luistimilla. Ensimmäiset liu'ut on aina huteria. Polviongelmaisena kun automaattisesti varoo kaatumista. Mutta aika pian oppii taas luottamaan tasapainotaitoonsa ja meno muuttuu rennommaksi. Loppu onkin iloa ja vauhdin hurmaa.



10 kommenttia:

  1. Mukavia reissuja sinulle sekä suksilla että luistimilla.
    Minä en ole ikinä luistellut, ekä rupea sitä opettelemaankaan. Hiihtelin laskiastiistaina reippaan reissun ihan vaan umpihangessa. Siitä on tullut mun juttu. Rinteisiinkään ei ole ollut semmoista hinkua, kun nuorempana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Umpihankihiihto on mukavaa kun saa kulkea ihan omia reittejä.

      Poista
  2. Nyt vain toivotaan että ilmojenhaltija oli suopea tälle tapahtumalle!
    Kaaduin kerran häntäluuní päälle, se taisi olla viimeinen luistelukerta, auts!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa tämän päivän kaltainen aurinkoinen sää, mutta toisin taitaa käydä jos sääennusteisiin on uskomista.

      Poista
  3. Ajattelitko itse osallistua Ice Maratonin? Mukavan kuuloinen harrastus. Luistelu noin niinku muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luistelu on mukavaa, mutta tykkään mieluummin liikkua jääradalla hiljaiseen aikaan.

      Poista
  4. Kivat noi jääradat. Siellä näyttää olevan tosi leveäkin. Etenkin kun on ylläpidetty tuota kisaa varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä talvi on ollut aika vaikea jääratojen kunnostajille. Luin juuri aamun Savon Sanomista, että eilen illalla luistelureitin jää on upottanut retkiluistimen alla ja jäällä ollut vettä. Myös tämän päivän kilpailumatkoja on jouduttu lyhentämään.

      Poista
  5. Ihanalta näytttää tuo ensimmäinen kuva, kelpaa hiihdellä. Täällä toinen polvivaivainen, hiihto onkin jäänyt tältä talvelta väliin, kuljen muilla keinoin hissukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jääladut vaan menevät niin nopeasti huonoon kuntoon kun ilma lauhtuu. Oli se hienoa sekä hiihtää että luistella ns.hyvän sään aikaan.

      Poista