keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Oulangan kanjoni

Oulangan kanjonin maisemia 14.09.2010





Pudotusta alas noin 50 metriä


















Oulangankönkään näkymiä

Oulangan päiväreitille pääsee Kuusamo-Salla-tieltä erkanevaa Urriaavan tietä. Noin kymmenen kilometrin matka hyväkuntoista hiekkatietä on opastettu viitoin. Parkkipaikalta polku laskeutuu Savilammen rantaan ja pian ollaankin Savilammen tuvalla. Siellä kohtaavat Karhunkierroksen taakankantajat, lenkkitossuiset päiväretkeilijät ja Oulanka-Savinajoen kalamiehet.  
Tuvan lähellä on riippusilta joen yli. Jos haluaa käydä katsomassa kanjonia molemmilta puolin, on ylitettävä silta ja käännyttävä oikealle portaisiin. Vasemmalle kääntyvät Karhunkierroksen matkaajat.  Kun portaat on kiivetty ollaan kanjonin reunalla ja näköalojen katselu voi alkaa. Polun varrella on huimia näköalakielekkeitä. Pudotusta alas on noin viisikymmentä metriä joten tarkkana on oltava liukkaalla polulla. 
Tältä puolen on palattava takaisin tuvalle jos haluaa jatkaa päiväreitin kierrosta.  Ja taas noustaan portaita. Ensin tulee Pikkukönkään näköalapaikka josta näkymät joen mutkaan ja koskeen.  Tästä polku erkanee kauemmas joesta mutta kääntyy vähän matkan päässä takaisin kanjonin reunalle ja ollaan Oulangankönkäällä. Sieltäkin on hieno näköala kanjonin ylle kurkottuvalta kielekkeeltä. Sitten polku kiertää Kirkasvetinen-lammen jonka rannalla on tulipaikka kauniissa niemessä.  Matka jatkuu suon ja suolammen ohi männikkökangasta.  Sitten laskeudutaan alas suomaastoon jota kalliot ympäröivät. Kun polku nousee ylös ollan jo lähellä parkkipaikkaa ja päiväreitin aloituspistettä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti