lauantai 24. kesäkuuta 2017

Kasvi- ja luolaretkellä Neulaniemessä

Neljässä viikossa Neulaniemen metsä on muuttunut paljon. Toukokuun loppupuolella ainoat kukkijat olivat näsiä ja vaivero, nyt kukkii joka puolella. Metsätähdet, kielot, orvokit, mustakonnanmarjat ja upeat lehtokuusamat ovat juuri nyt yhtä aikaa kukassa. Metsälehmuksen lehdet ovat kasvaneet täyteen mittaansa ja joka puolella metsää tuoksuvat pihlajankukat.

Kullero ei ole kovin yleinen Pohjois-Savossa, mutta Neulaniemestä niitä löytyy pieneltä alalta. Ruotsalaiset ovat nimenneet kulleron osuvasti voipalloksi (smörboll).












Kissankäpälät vasta aloittelevat kukintaa.


Lehtokuusama viihtyy hyvin Kuopion lehdoissa. 


Mustakonnanmarjan kukka lähietäisyydeltä.


Kivilohkareikkoa koristavat pihlajat. Tänä vuonna pihlaja kukkii runsaana. 


Kävin talvella katsomassa Neulamäen kallion jääputousta Vuorilammin itäpuolella. Nyt halusin nähdä miltä siellä näyttää sulan maan aikaan. Jos talvella oli hankala pujotella suurten kivilohkareiden välissä, niin nyt se on vielä vaikeampaa. Korkealla kalliohyllyllä, puolivälissä kallioseinämää on runsas kalliokieloesiintymä. Ne saavat kukkia rauhassa, koska niiden luo on mahdotonta päästä. Kuin lohdukseksi löydän ihan jalkojen juuresta pienen kukkivan kalliokielon.


Kallioseinämän juurella on pelottavalta näyttävä kaivomainen luola. Suoraa pudotusta alaspäin on pari metriä. Luolan pohja näyttää ihan kuivalta.


Luolan suuaukon vierellä kasvaa mäkitervakkoa. Varmaan jo viikon päästä sen kukat avautuvat.


Jo talvella huomasin jääputouksen vierellä olevan syvennyksen. Kulkutie sinne oli kuitenkin jäinen ja sen verran korkealla, että en uskaltanut nousta katsomaan mitä syvennyksestä löytyy. Nyt kiipeän pienelle tasanteelle ja voi ihme mikä upea holvimainen luola sieltä löytyykään.


Luola on noin viisi metriä korkea ja pituutta saman verran. Leveyttä on vain 1-1,5 metriä. Kallioseinämässä on kapea hylly, jota pitkin seinämistä tukien voi kulkea luolan toiseen päähän.


Luolan suulta etelään avautuva näkymä hämmästyttää myös. Valtava kivipaasi tököttää pystyssä kivien välissä. Se on joskus irronnut kallioseinämästä, pudonnut alas ja jäänyt pystyyn kuin aseteltuna paikalleen muistomerkiksi.


Luolan pohja on noin puolitoista metriä kulkureittiä alempana.


Luolan katto on korkealla. Lieneekö tuo valtava kivilaatta sekin joskus irronnut ylempää emäkalliosta ja jäänyt nojalleen kalliota vasten.


Kivipaasi ja holviluola kuvattuna ulkopuolelta.


Kuljen lähemmäs Vuorilammin rantaa ja kiipeän tutulle paikalle, jossa monena vuonna olen kuvanut kalliokieloja. Tänä vuonna kukkia on enenmmän kuin aiemmin ja uusia versoja on noussut. Se on ilahduttavaa, koska kalliokielo näin pohjoisessa on harvinainen.





Kotimatkalla käyn vielä lammen rannalla kuvaamassa raatteen kukkia.



torstai 22. kesäkuuta 2017

Tikankontteja juhannuksen aikaan

Kuopion tikankontit ehtivät kukkaan juhannukseksi. Pohjoisesta palattua menin heti katsomaan tikankonttien tilannetta. Kukat olivat juuri avautumassa ja pari kukkaa oli jo aukikin. Juuri nyt kukinta on parhaimmillaan. Viileä alkukesä on myöhästyttänyt kukintaa, mutta ei paljon. Myös vuonna 2015 Kuopion tikankontit kukkivat kesäkuun puolivälissä ja Kuusamossa kesäkuun lopussa. Viime keväänä ne olivat poikkeuksellisen aikaisia. Kuusamossa ensimmäiset avonaiset kukat löytyivät jo 3.6. ja Kuopiossakin ne kukkivat samaan aikaan.

Tikankonttien myötä toivotan Hyvää Juhannusta.

























maanantai 19. kesäkuuta 2017

"Valvo yö ulkona"

Nuku yö ulkona – Luonnonpäivän kunniaksi. Suomen Latu haastoi Luonnonpäivänä, lauantaina 17. kesäkuuta 2017 kaikki nukkumaan yönsä ulkona. Osallistuin haasteeseen soveltaen sitä omalla tavallani, eli valvoin yön ulkona ja ajankohta oli perjantain ja lauantain välinen yö, seuraavaksi yöksi kun Kuusamoon oli luvattu sadetta.

Mutta ensin, alkuillasta, oli tapaaminen neidonkenkien kanssa.






Lähden nousemaan Valtavaaralle Vuosselin parkkipaikalta kello 23. Suunnitelmana on kulkea latupohjaa kodalle Valtavaaran itäpuolta, mutta Ahmakallion luona päätänkin nousta Ahmakallion vastapuolen kukkulalle Karhunkierroksen polulle. Taivaalle on kertynyt pilviä ja näyttää siltä, että en ehdi Valtavaaran laelle ennen kuin pilvet peittävät pohjoisen taivaan. Ehdin kukkulalle näkemään kun aurinko juuri piiloutumassa pilveen.




Puolentoista kilometrin nousun jälkeen, puolenyön aikaan tulen Valtavaaran laelle. Ja ihan kuin tervehdyksenä ja silmäniskuna aurinko vilahtaa taas hetkeksi pilven raosta.






Kaukana lännen suunnalla välkkyy Kitkajärvi. Sen jäät lopulta lähtivät 16.6. eli ennätyksellisen myöhään.


Iso Pihlajalampi Valtavaaran juurella.


Kuljen ympäri vaaran lakea ja välillä pötkötän maassa kuvaten Valtavaaran pieniä, mutta niin kauniita kukkia. Riekonmarja avaa ensin kukat ruskeiden, viimevuotisten lehtien keskelle ja alkaa vasta sitten kasvattaa uusia lehtiä.




Sielikkö on juuri avannut ensimmäiset kukkansa. Vasta-avautunut kukka on punaisempi, myöhemmin kukinto muuttuu vaaleanpunaiseksi.




Valtavaaran koivujen lehdetkin ovat vasta avautuneet ja rinnettä pilkuttaa hento vihreys. Vähän yli kahden aurinko alkaa taas näkyä pilvien välistä.








Kolmen jälkeen lähden laskeutumaan laelta Valtavaaran lammelle päin. Pikkulintujen konsertti on kuultavana koko ajan. Yritän tunnistaa niiden ääniä, mutta en osaa. Mutta monta eriäänistä laulajaa on polun varrella.


Lammen laavulla savuaa nuotio, mutta ketään ei näy. Vähän matkan päässä metsässä on teltta. Ilmeisesti siellä nukutaan, joten virittelen hiljaa tulet uudelleen ja kaivan repusta loput eväät esiin.

Valtavaaranlampi aamuyön hetkinä.


On aika harvinaista istua pohjoisen kesäyössä niin, että itikat ei häiritse. Itikka-aika ei ole vielä kunnolla alkanut, mutta ei huolta, kyllä se vielä tulee.



Puoli viiden aikaan olen alhaalla parkkipaikalla, jossa liikkellä on muitakin, Kuusamon lintumaratoniin osallistujia varmaan.